22.02.2016

Hiekkaan kirjoitettu -kuva palkittiin kunniamaininnalla

Jännä viikonloppu on takana ja mukavat uutiset tavoittivat myöhään sunnuntai-iltana. Kunniamaininta lapsikuvasarjassa kuvalleni Hiekkaan kirjoitettu!

Vuoden 2016 Muotokuvaajaksi valittiin Johanna Sjövall Porista. Toiseksi sijoittui Sirpa Ryyppö Forssasta ja kolmanneksi Emmi Virtanen Jyväskylästä. Vuoden Muotokuvaajaksi selviytyy kuvaaja, jonka viiden kuvan kokonaisuus saa eniten keskiarvollisia pisteitä laadukkuudellaan ja yhtenäisyydellään. Tämä huipputaidonnäyte edellyttää myös, että kuvat ovat kilpailleet kolmessa allamainituista sarjoista. Eli sarjakisan voittaja saa kantaa titteliä Vuoden Muotokuvaaja.

Tämän lisäksi kisataan sarjakohtaisista palkinnoista. Vuosikilpailun sarjakohtaiset palkinnot jakautuivat tänä vuonna laajasti 23 kuvaajalle eri puolilta Suomea.

Tuomariston mukaan vuoden kisakuvissa ei luotettu mustavalkeaan eikä klassisuuteen, vaan haettiin menestystä käsittelyillä ja sävytyksillä. Tässä pitäisi kuitenkin miettiä tuovatko nämä kuvaan mitään lisäarvoa. Tuomaristo luottaisi enemmän klassisempaan kuvaan. Studiokuvissa tarinallisuus oli vahvemmin esillä, kuvan tarinaa oli mietitty kuvatessa ja sitä rakennettiin kuvaustilanteen ympäristöön eikä taustaa valittu sattumanvaraisesti.
Kasvokuvien suuri määrä ja keskittyminen olennaiseen ilahdutti tuomaristoa. Lapsikuvasarjassa oli ilahduttavan paljon luonnollisia miljöökuvia ja lemmikkikuvasarja oli taas kilpailun tasapainoisin sarja. Valmistujaiskuvat oli enimmäkseen kuvattu mallille tärkeässä miljöössä, jolla on kuvattavalle suuri merkitys. Hääkuvien enemmistö oli miljöökuvia ja studiokuvat olivat hengeltään lehtien kansikuvissa nähtävien kaltaisia.

Johanna Sjövallin upea sarja on nähtävissä www.facebook.com/suomenammattivalokuvaajatry

Jaa julkaisu verkostossasi


<< Palaa takaisin

Varaa aika


Studiokuvauksen voit varata nettiajanvarauksena (avoinna 24/7). Mikäli nettiajanvarauksesta et löydä sopivaa kuvausaikaa kuvaajallesi, ole yhteydessä puhelimitse.

Varaa aika