Olihan ihan mahdottoman jännittävä viikonloppu! Jännitys huipentui lauantaille, jolloin tiesin sarjani olevan arvovaltaisen raadin arvosteltavana. Sarjan työstö on kestänyt useamman vuoden ja se on kulkenut arjessa mukana kaiken tekemisen rinnalla. On ollut valtavan inspiroivaa ja kehittävää ja välillä ihan "tuskaa" saada 12 kuvan sarjasta yhtenäistä kokonaisuutta. Sen takana on paljon kuvauksia ja niiden joukosta sitten loppujen lopuksi valikoitui ne oikeat ruudut ja valinnat. Sarjan kuvat ovat asiakastöitäni ja näin ollen on ihan huippua päästä arvioimaan ja peilaamaan omaa osaamistaan.
Kuten Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n puheenjohtaja Tiina Haring totesi; " ”Eurooppalaisten ammatillisten arvonimien hakeminen antaa jokaiselle ammattivalokuvaajalle mahdollisuuden peilata omaa osaamistaan yleiseen eurooppalaiseen tasoon. Olemme pärjänneet maailmalla järjestetyissä alamme kilpailuissa todella hyvin aikaisemminkin ja nyt menestyksen kulku jatkuu. Se kasvattaa ammattiylpeyttä ja tukee valtavasti kaikkien ammattivalokuvaajien ammatillista identiteettiä. On arvokasta huomata, että meidän asettamamme standardit valokuvaamisen laadusta vastaavat tai jopa ylittävät kansainvälisen tason.”
Oikein paljon kiitoksia kaikille ihanille malleille ja lukuisille apukäsille, jotka kuvien takana ovat olleet. Kiitokset myös kollegoille, joiden apu on sarjan syntyyn ollut äärimmäisen tärkeää. Useammat silmät näkevät asioita, joille itse sokeutuu. Matka on ollut hyvin opettavainen ja tällaiseen jää helposti koukkuun :) Mitäs seuraavaksi?
Oikein paljon onnea kaikille menestyneille sarjoille ja sunnuntaina jännitys jatkui kun vuorossa oli MQEP sarjojen jyrytys. Suomeen tulikin sieltä neljäs MQEP ja sen sai ansaitusti upealla sarjallaan Johanna Sjövall Porista. Onnea!!!
Mistä tässä arvonimihaussa oikein oli kyse?
Eurooppalainen ammattivalokuvaajien keskusjärjestö Federation of European Professional Photographers (FEP) kokoontui kuluneena viikonloppuna Tampereella. Osana viikonlopun tapahtumaa oli järjestön myöntämien Qualified European Photographer – arvonimien arviointitilaisuus.
Arviointitilaisuuksia järjestetään kaksi kertaa vuodessa kiertäen eri puolella Eurooppaa ja tällä kertaa oli FEP:n suomalaisen jäsenjärjestön, Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n, vuoro järjestää arviointitilaisuus. Kotimaan kamaralla järjestetty tilaisuus innosti useita suomalaisvalokuvaajia hakemaan kyseistä arvonimeä ja 5 heistä saavuttikin sen. He ovat Lari Järnefelt ja Mika Levälampi Helsingistä, Sami Reivinen Tampereelta, Anu Sundell Kokkolasta sekä Emmi Virtanen Jyväskylästä. Suomalaisvalokuvaajien lisäksi kuusi muuta valokuvaajaa eri puolilta Eurooppaa saavuttivat kyseisen arvostetun tunnustuksen, kaiken kaikkiaan hakijoita oli yhteensä 27.
Mikä on QEP -arvonimi?
QEP-arvonimeä haetaan 12 korkealaatuisen kuva sarjalla, jonka tulee osoittaa sekä tekijänsä teknistä osaamista että visuaalista ilmaisua valitsemallaan valokuvauksen alueella. Vuosien saatossa 19 suomalaista on saavuttanut samaisen arvonimen ja nyt niitä saatiin kerralla viisi lisää. Koko Euroopan alueella QEP-valokuvaajia on noin 500. Arvioinnin suoritta aina ansioinut viisihenkinen kansainvälinen jury, jonka puheenjohtajana toimii brittiläinen valokuvaaja Jim Lowe.
<< Palaa takaisin