11.10.2024

Rippikuvaus Isakin kanssa urbaanissa miljöössä

Rippikuvaus Isakin kanssa urbaanissa miljöössä
Minulla oli ilo kuvata Isakin rippikuvat hieman erilaisessa ympäristössä kuin perinteisesti. Isak halusi kuvaukseen mukaan oman mopon, jonka hän oli itse kasannut ja kunnostanut. Äiti ideoi, että kuvauspaikassa tulisi olla graffitteja. Idea oli kerrassaan loistava ja tiesin heti missä tämä meidän kuvaus tulisi suorittaa.

Urbaani kuvauspaikka ja ainutlaatuinen mopo


Valitsimme kuvauspaikaksi alikulkutunnelin, jonka seinät olivat täynnä värikkäitä graffiteja. Sateen jälkeinen pilvinen sää loi pehmeän valaistuksen, joka korosti sekä graffitien sävyjä ja lisäsi urbaanin karheaa ilmettä. Isakin itse kunnostama mopo oli todella hieno, joten pakkohan mopostakin oli ottaa oma yksityiskuvansa. Se loi kuvaukseen myös kivasti omaa henkilökohtaista ilmettä.

Perheen yhteispeli teki kuvauksesta erityisen


Koko perhe oli mukana, mikä teki kuvauksesta todellisen tiimityön. Isä otti valomiehen roolin ja toimi "kävelevänä valona", auttaen luomaan täydellisen valaistuksen jokaiseen otokseen. Sisko ja isoäiti asettuivat tunnelin molempiin päihin varoittamaan lähestyvistä ohikulkijoista, sillä paikka oli todella vilkasliikenteinen. Äiti toimi apukätenä kukkien ja rekvisiitan kanssa, varmistaen että kaikki oli juuri kohdallaan.

Haasteet ja onnistumiset


Ennen kuvauksen alkua kohtasimme oman haasteen parkkipaikkojen kanssa. Kuvauspaikan vieressä sijaitsee rautatieasema, ja lähimmät parkkipaikat olivat parkkikiekolla 30 minuutin paikkoja ja tämä aika ei tulisi meille riittämään. Kuvauskaluston kanssa liikkumisen helpottamiseksi tarvitsimme mahdollisimman läheisen paikan. Joten, teimme suunnitelman: saavumme paikalle minuutin yli klo 19, jolloin voisimme kääntää parkkikiekon seuraavaan puoleen tuntiin. Näin saimme lähes tunnin aikaa kuvaukseen, mikä osoittautui juuri sopivaksi. Pienet yksityiskohdat ja ennakkosuunnittelu ovatkin onnistuneen lopputuloksen takana. On tärkeää ottaa monenlaiset seikat huomioon suunnittelussa.

Vilkas ympäristö toi omat haasteensa, mutta perheen saumaton yhteistyö teki kaikesta sujuvaa. Kun siirryimme perhekuviin, jouduimme olemaan vikkeliä saadaksemme valot ja kuvausvälineet pois tieltä ohikulkijoiden saapuessa. Tämä toi kuvaukseen energiaa ja dynamiikkaa ja yhdessä tekemisen meininkiä. Se antoi myös jokaiselle mukavan kokemuksen ja muiston kuvauksesta. Olimmekin varsinainen tuotantotiimi siellä tunnelissa 😊

Lopputulos ylitti odotukset


Perheen rennon juhlava pukeutuminen yhdistettynä graffitien värikkyyteen loi upean kontrastin. Pilvinen sää pehmensi varjoja ja korosti värien syvyyttä. Lopputuloksena saimme ainutlaatuisia kuvia, jotka heijastavat Isakin persoonallisuutta ja perheen yhteishenkeä.

Kiitokset ihanalle tiimille


Haluan kiittää Isakia ja hänen perhettään upeasta yhteistyöstä ja loistavasta ideasta. Tällaiset kuvaukset muistuttavat minua siitä, miksi rakastan työtäni valokuvaajana. On mahtavaa olla mukana tallentamassa hetkiä, jotka merkitsevät niin paljon.

Katso videokooste meidän kuvauksesta ja valmiista kuvista. Kiitokset Paula Myllykangas mukavista "behind the scene"- kuvista.

Jaa julkaisu verkostossasi


<< Palaa takaisin

Varaa aika


Studiokuvauksen voit varata nettiajanvarauksena (avoinna 24/7). Mikäli nettiajanvarauksesta et löydä sopivaa kuvausaikaa kuvaajallesi, ole yhteydessä puhelimitse.

Varaa aika