Boudoir-kuvaus eli huomenlahjakuvaus
Huomenlahjakuvaus boudoir-kuvauksen henkisesti on yhä suositumpaa. Morsiusasun rakentajat, kauniit alusvaatteet, korut ja kengät tulevat näin tyylikkäästi esille. Morsiamet panostavat asuvalintoihin paljon mutta ne jäävät kuitenkin usein vaille huomiota hääpäivän kiireisissä kuvauksista.
"for your eyes only"
Yleisesti tyyli jolla kuvaus Suomessa tehdään, on enemmän vihjaileva kuin paljastava. Mielenkiintoinen kuva peittää enemmän kuin paljastaa. Kauniita sensuelleja ja romanttisia kuvia valaistaan pehmeästi ja näin iho ja vartalon muodot suorastaan kylpevät valossa.
Ammattivalokuvaaja ohjaa asentoihin, joissa morsian on kauneimmillaan ja kuvakulmia tutkitaan yhdessä myös kuvauksen aikana. Morsian itse päättää tyylin ja toteutustavan ja kuvaaja toteuttaa hänen unelmansa. Kuvista voidaan rakentaa myös tarinaa: jotain sulhaselta lainattua, hääpäivään valmistautumista, pukeutumista, morsiamen mietteitä ja hauskaa leikkisyyttä. Koetko omaksesi glamour-tyylin, oletko rock-henkinen vai asuuko sinussa Marilyn Monroe? Vain mielikuvitus on rajana.
Muista olla ajoissa liikkeellä
Ennen kuvausta on hyvä pitää suunnittelupalaveri, jossa yhdessä katsotaan millä tyylillä kuvausta lähdetään tekemään ja mitä rekvisiittaa mahdollisesti siinä tullaan käyttämään. Kuvaus on hyvä tehdä riittävän ajoissa, mielellään jo useampi kuukausi ennen häitä. Mikä ihanampaa kuin astua häätunnelmiin juhlaa edeltävällä talvella. Jos kuvaus tehdään polttareiden yhteydessä, tarvitaan pari kolme viikkoa kuvien viimeistelyyn tuoksi ihanaksi lahjaksi sulhaselle.
Mikäli huomenlahjakuvaus on morsiamelle polttariyllätys, kaason on hyvä käydä ennakkoon suunnittelemassa kuvauksen tyyliä. Tässäkin vaihtoehdossa edetään kuitenkin morsiamen toiveitten mukaisesti. Monipuolisesta kuvauksesta on mahdollista tehdä erilaisia kuvatuotteita. Romanttiset kauniit kuvat ovat persoonallinen lahja sulhaselle ja myös lahjan antajalle arvokas muisto.
Sopivan kuvauspaketin valinta
Valitse Klassikko- tai Digi-kuvauspaketti sen mukaan, mikä sopii parhaiten toiveisiisi. Klassikko on perinteinen kuvauspaketti, joka sisältää printatut kuvat ja koevedokset, kun taas Digi on täysin digitaalinen vaihtoehto, jossa saat valmiit täysresoluutio tiedostot ilman printtejä.
📌 Klassikko – jos haluat fyysiset kuvat muistoksi.
📌 Digi – jos haluat kuvasi digitaalisina tiedostoina.
Lisäkuvat ovat saatavilla molempiin paketteihin erillisen hinnaston mukaan.
Hinnasto
Klassikko I - perinteiset printatut kuvamuistot | 139,- |
- Kuvaus studiossa
- Printatut koevedokset
- 2 kpl 14x18 kuvaa pohjukkeella (+ some-kokoiset tiedostot sähköiseen käyttöön)
Digi- täysin digitaalinen kuvauspaketti | 245,- |
- Kuvaus studiossa
- Katselugalleria netissä (ei printattuja koevedoksia)
-5 täysresoluutiokuvaa tulostusoikeudella
- lisäkuvatiedostot 15 € kpl
Varaa aika
Studiokuvauksen voit varata nettiajanvarauksena (avoinna 24/7). Mikäli nettiajanvarauksesta et löydä sopivaa kuvausaikaa kuvaajallesi, ole yhteydessä puhelimitse.
Varaa aika